Viime päivinä on taas mietityttänyt täällä ympärillä näkyvä köyhyys ja avun pyytäjien valtava joukko. Erityisesti liikennevalot ovat otollista aikaa miettiä moista. Avustaisinko sitä, joka pitää valtavaa lakanaa puiden välissä kertoen, että 17-vuotias veljensä on kuoleman sairas ja tarvitsee apua? Vai niitä jonglöörejä, jotka toistensa olkapäillä vetävät showta tunnista toiseen, ja ovat joka auton vierellä käsi ojossa? Vai sitä yksinäistä n. 10-vuotiasta poikaa, joka on joka ilta meidän condon läheisissä liikennevaloissa? Joskus hän myy jotain pientä syömistä, joskus taas istuu ihan apaattisena tien reunassa. Vai sitä perhettä, jossa äiti neljän lapsen kanssa kulkee autolta toiselle myyden karkkia? Vai sitä rampaa miestä, joka puikkelehtii aina samoissa valoissa itserakennetulla pyörätuolilla myyden ties mitä? Vai vai vai??? Jos annan rahaa vaikka tuolle pojalle - mihin sekin raha lopulta päätyy?? Ei luultavasti ainakaan hänen leipäänsä.. Ehkäpä pitäisi pitää mukana leipää tai vaikka banaaneja ja jakaa niitä (joskin tätä oli joku tuttu yrittänyt - saaja oli ollut kaikkea muuta kuin tyytyväinen!)? Koko dilmma tuntuu loputtomalta suolta, missä yksi roponen liikennevaloissa ei taida paljon auttaa.

Tyttöjemme koululla kerätään säännöllisesti kuivamuonaa tai vanhoja vaatteita ja kenkiä vietäväksi edelleen erilaisiin yhteistyölastenkoteihn. Myös itse kävin tutustumassa yhteen lastenkotiin, jonka avustustoimintaa pyörittää tanskalainen ystäväni, joka on asunut jo pidempään maassa. Tuolloin tuntuikin tosi kivalta, kun oikein konkreettisesti näki mihin ja kenelle apu menee. Lasten ilmeet olivat loistava kiitos tavarasta, jota sinne veimme. Kai se on vaan hyväksyttävä, että koko maailmaa ei kukaan voi pelastaa, mutta pienikin apu on arvokasta. Eli kukaan ei voi auttaa kaikkia, mutta jokainen voi auttaa jotakuta. Oli se sitten roponen liikennevaloissa tai papupaketti lastenkotiin.

Ja vielä. Huolimatta materiaalisesta köyhyydestä, eivät nämä ihmiset suinkaan näytä masentuneilta tai pohjattoman surkeilta. Elämäniloa löytyy vaikka jakaa vähän meille valitusvirsiä laulaville länsimaalaisillekin. Ja myös monenlaisa yritystä ja yrittäjyyttä löytyy - jokainen näyttää todellakin olevan oman onnensa seppä!