·         Bensa-asemalle on ihana hurauttaa, kun joku tankkaa autosi, pesee lasit, tarkistaa öljyt ja vedet ja hoitaa maksupolitiikan samalla, kun sinä itse vain istuskelet autossa (tosin pankkikorttia ei kannata kaverin käsiin luovuttaa – siitä saattaa olla nopeasti liikkeellä montakin kopiota)! Ja kivaa on tietty myös, että tankkaus ei aiheuta suurta lovea kukkaroon (ellet sitten luovuttanut sitä pankkikorttiasi)...

·         Pyykissä tuntuu pyörivän vaan toppeja ja shortseja vuoden ympäri. Sukkahousut ja lapaset ovat täyttä utopiaa, ja kengiksikin kelpaavat varvastossut oli aika tai paikka mikä tahansa! Ilmasto on tosiaan huippuihana:  aurinkoa, valoa ja lämpöä! Mutta toisaalta – vuodenajat puuttuvat!

·         Perheen kaikilla jäsenillä on oma kylpyhuone!! Aamulla kouluun ja töihin lähtö sujuu kuin tanssi, kun kenenkään ei tarvitse kolkutella vessan oven takana!

·         Erilaiset palvelut eivät käytännössä maksa mitään. Voit oikeasti pyytää kotiisi remonttireiskan, käyttää kotiapulaista, ajaa hurauttaa silloin tällöin taksilla tai korjauttaa fillarisi jollain pajalla. Kaikkea ei tarvitse eikä ole tarkoitus tehdä itse!! Ja oikeastaan voit samalla olla tyytyväinen, kun tarjoat paikallisille työtä ja toimeentuloa. No, tuo kustannustaso tai toisaalta ostovoima on ehkä sellainen isompikin arjen palikka, joka tulee puhututtamaan vielä pitkään. Yksityiskohtana  mainittakoon mm. nuorison elokuvaliput, jotka koululaiskorttia vilauttamalla maksavat  täällä arkena alle kaksi euroa ja viikonloppuna vähän yli! Mitäköhän yksi elokuvareissu maksaa nykyään Suomessa lauantai-iltana?

·         Raikkaat, tuoreet, eksoottiset hedelmät ovat olleet viikonloppuaamiaistemme kohokohta (kun vielä joku pilkkoisi ne puolestasi..) Erityisesti vesimelonia, ananasta ja mangoa tulee ikävä. Ja papaijaa ja passionhedelmää ja.. Meidän pihassa itse asiassa kasvaa kolme viimeistä, kuten myös banaanipuu ja kookospalmuja!

·         Maisema on hieno; merta, hiekkarantaa, vuoria ja sademetsää. Tällaisten näkymien ympäröimänä ei meidän perhe varmaan koskaan enää tule asumaan!

·         Ravintoloita ei voi jättää mainitsematta. Erityisesti grillipaikat on ihania ja liha hyvää - ja halpaa! Samoin olemme jääneet koukkuun japanilaiseen ruokaan, mitä saa täällä syödä buffet-pöydästä niin paljon kuin jaksaa 10-15 eurolla!! Täkäläiseksi ravintolaksi kallis, mutta jälleen: mitä sushi maksaa Suomessa??

·         Ruoasta puheen ollen täytyy myös hehkuttaa meidän omaa grillipaikkaa, missä perheen isäntä on varsinkin viimeisinä viikonloppuina grillannut lähes yksinomaan naudan lihaa – ja ehkä välissä vähän jättikatkarapuja! Grilli-setappi lähtee ajatusten tasolla myös Suomeen eli kun Suomen talomme remontti etenee piharakennukseen saakka, mallia on tarkoitus ottaa täältä! Pihasta täytyy tietysti nostaa esiin myös oma uima-allas, jota meillä myöskään ei varmaan koskaan enää tule olemaan. Sen sijaan sen ylläpitoa ei tule ikävä..

·         Juomapuolelta ei tarvitse mainita kuin yksi drinkki, joka on ylitse muiden: caipirinha! Toki limeä, cachacaa, jäitä ja sokeria saa myös Suomesta, mutta ei samanlaisia – eikä samaan hintaan. Ja ehkä aito caipirinha vaatii myös aidon ympäristönJ

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Saapa nähdä ovatko yllämainitut asiat niitä, joita ensimmäiseksi tulee ikävä. Vai onko jotain muuta, huomaamatonta, niin arkista ja tavallista, ettei se enää tule edes mieleen? Kaikki ihanat ihmiset ja ystävät ovat tietysti suurin ikävöinnin kohde, mutta se on osa tätä muuttajan elämää. Pala sydäntä tännekin meiltä jokaiselta jää!

Dengue-kuumetta levittävät tiettyyn lajiin kuuluvat moskiitot, jotka munivat erityisesti "seisovaan veteen" ja lisääntyvät näin olleen erityisesti hoitamattomilla alueilla. Näin ollen meidän asuinalueemme on suht turvallinen ympäristö. Tosin kukaan täällä ei voi ajatella olevansa täysin turvassa, sillä imettyään infektoitunutta verta, moskiitto jatkaa matkaansa ja levittää sairautta eteenpäin. Yksi moskiitto voi hetkessä tartuttaa jopa 300 ihmistä, pienellä alueella tosin. Nämä moskiitot ovat siis täysin toista kuin suomalaiset perinteiset verenimijät, joille riittää yksi annos ;)

Sekä lehdet, televisio että katukuvassa näkyvät mainokset valistavat ihmisiä korostaen erityisesti kahta asiaa: ensinnäkin moskiittojen leviäminen pitää estää poistamalla omasta pihapiiristä kaikki sellaiset astiat tms., jotka keräävät vettä, ja joihin vesi jää sateen jälkeen seisomaan (onneksi meidän katolle vesi ei jää seisomaan, vaan tulee suoraan läpi!) ja toiseksi, ihmisten pitää suojautua moskiitoilta pukeutumalla pitkiin housuihin, sukkiin, umpikenkiin sekä suihkuttamalla itseensä hyttysmyrkkyä. No voitte vaan kuvitella, miltä tuo jälkimmäinen ohje täällä 30 asteen lämmössä tuntuu.. vaikka toki yritämme mekin sitä noudattaa. Lisäksi asuinalueilla myrkytyksiä on lisätty niin, että meidänkin kadulla menee lähes joka päivä myrkytysauto jättäen jälkeensä todellisen "myrkkypilven" - enkä epäile yhtään etteikö moskiitto tuosta myrkystä pökertyisi, sen verran voimakasta se on. Ollaan muutaman kerran saatu muuten myrkkypilvi päällemme nautiskellessamme pizzaa meidän condon pizzerian terassilla - onpa tullut otettua samalla siis sisäinenkin myrkytys!

No suurin ongelma epidemian hallitsemisessa on tietysti Rion valtava koko. Jos pelkästään kaksi miljoonaa ihmistä asuu slummeissa, jotka ovat täynnä avoimia vesiastioita, tyhjiä purkkeja ja purnukoita, notkollaan olevia kattoja ja vanhoja autonrämiä - miten ihmeessä moskiittojen leviäminen voidaan pysäyttää?? Eipä silti, että "paremmalla väkelläkään" olisi puhtaat paperit asian suhteen: 20% condoissa asuvista ei avaa porttia terveystarkastajalle tai moskiittomyrkyttäjällä luultavasti ajatellen "ei ole meidän ongelma". Mutta kun piha on istutetty täyteen vettä herkästi kerääviä bromelia-kasveja - saattaapa ollakin! Epidemia toistuu muutaman vuoden välein, aina edellistä pahempana. Tuo tilasto saattaa tosin kertoa myös siitä, että koska ensimmäinen dengue-tartunta ohitetaan usein lievänä kuumeena ja päänsärkynä ja saattaa näin ollen jäädä diagnosoimatta, on seuraavana vuonna moninkertainen määrä potentiaalisia toiseen kertaan (eri dengue -tyyppiin) sairastuvia, joille tartunta saattaa olla jo vakavampi.

Nyt Rio siis odottaa paitsi "hätäapuhenkilökuntaa" muista osavaltioita, myös kylmää ja kuivaa syksyä. Moskiitot nimittäin tykkäävät kesäkeleistä; helteestä ja rankkasateista. Mutta samalla Rio odottaa kauhulla seuraavaa epidemiaa vuoden tai parin päästä.. Toivoa vain täytyy että, ennaltaehkäisy- ja myrkytyskoneisto saadaan hieman parempaan iskuun siihen mennessä - ja ettei toimeen ryhdytä vasta sitten, kun ..piiiip... on jo housuissa.

No nyt on kyllä ihan pakko kirjoittaa, kun hiki virtaa päivästä toiseen, paitoja kuluu, ja öisin ilmastointilaitteet hurraa makkareissa. Täällä on siis kuuma - niin kuuma, että räntäsadekin olisi parempi!Tai siltä se ainakin taas tuntui, ennen kuin kuuntelin ystäväni kertomusta Suomen lomasta helmikuussa...

Ystävällä on 4 ja 1,5 -vuotiaat lapset, ja tavoitteena on käyttää lapsia vähintään kerran talvessa Suomen talvista menoa ihmettelemässä. Totuus on tietysti se, että tuon ikäiset lapset eivät oikeesti muista tai ymmärrä, mitä tarkoittaa talvipukeutuminen tai miksei ulos voi juosta paljasjaloin tai pelkässä vaipassa.. Niinpä pihareissut olivat varsinkin alkulomasta olleet kuulemma aika tuskaisia - itse asiassa pienempi ei ollut viihtynyt lumen/rännän keskellä ollenkaan - topattuna haalareihin ja saappaisiin, käsissä kurahanskat, joissa peukalo ei löytänyt oikeeta paikkaa... Ja kun kupsahti - eihän sieltä päässyt edes itse ylös! Muutaman päivän ystävä oli hoidellut myös siskonsa pieniä lapsia ja iltapäivällä, toista kertaa ulos lähdettäessä (koska Suomessahan kaikki lapset ulkoilevat vähintään kaksi kertaa päivässä!), viidensiä kurahousuja jalkaan vedettäessä oli kuulemma tullut mieleen, että "miksi ihmeessä emme voisi kaikki istua sohvalle katselemaan Muumeja?? Ulosmeno on niin hele... hankalaa."

Ja totta. Kun perhe palasi lomalta, ja eka kertaa nähtiin, pienempi pojista juoksi iloisena pelkässä vaipassa pitkin pihaa ja isompi leikki kaveriporukassa shortseissa, T-paidassa ja paljain jaloin, niin kuin muutkin tietty. Jos tämä on mahdollista n. 11 kk vuodessa - ehkä Suomen talvi ei aina täysillä innosta, ei ainakaan niitä lapsia joille talvipukeutuminen ja talviharrastukset ovat vieraita. Lumesta ja talvesta on ihana haaveilla, mutta kun sen keskelle täältä hyppää, glamouri katoaa hyvin nopeasti. Vähän niin kuin tästä Rion ikuisesta ihanasta kesästäkin :)

Myös poliisi on lisännyt valvontaa liikenteessä, missä kameroita on sekä nopeuksia että liikennevalojen noudattamista valvomassa. Tosin luulen, että liikennevalovalvonta on vaan hämäystä: voi sitä laskujen määrää, mihin Rio hukkuisi, jos punaisia päin ajavia sakotettaisiin! (Sehän on usein enemmän sääntö kuin poikkeus! Oltiin mm. kerran tulossa aikuisporukalla yöllä keskustasta taksilla, ja taksi ajoi läpi kaikista punaisista. Eikä se edes varoittanut torvea soittamalla - sen sijaan se soitti torvea aina kun se meni vihreistä läpi, vähän niin kuin varoituksena?!?! Ja me pidettiin kauhukahvoista kiinni - vauhti oli nimittäin aika hurja..)

No nopeusvalvonta tuottaa tulosta ainakin allekirjoittaneen kohdalla vähän liiankin hyvin... Täällä on nollatoleranssi, joten pienestäkin (höh!) ylinopeudesta välähtää valo, ja napsahtaa sakko. Sakkojen tulo kyllä kestää aikansa, kun ne kiertävät leasing-firman ja miehen työpaikan kautta. Mutta jotenkin kummasti ne lopulta aina löytävät perille! Ja kun kotona aikamme sakkoa tutkitaan, tullaan yleensä aina samaan johtopäätökseen - kuskina olen ollut minä eikä mies! Perussakko on 80 realia, mutta juuri tällä viikolla sain tietää, että jokainen uusi sakko saman kalenterivuoden aikana kerrotaan sakon järjestysnumerolla ja näin saadaan uusi summa!  ts. 7. sakko (ihan vaan esimerkinomaisesti ;) -> 7x80 eli 560 realia, kiitos! Vuosi 2007 alkaa pikkuhiljaa tuntua perheen kukkarossa... Tosin noi "ekstrasummat" on vielä laskuttamatta, ja pahin pelkoni onkin, että juuri kun olemme poistumasta maasta, nappaa Federal Policen äijä hihasta kiinni ja heiluttelee maksamattomia sakkoja nenän edessä! Jää nähtäväksi..

Sakkoihin menevään rahaan oli perheen nuorisollakin heti näsäviisas kommentti valmiina: "Näyttää vähän suhteelliselta, mistä rahanmenosta täällä ollaan huolissaan.." Oltiin nimittäin just käyty kiivasta keskustelua nuorten puhelinkuluista, ja päädytty siihen, että jos homma menee ihan överiksi, eli kiinteästä puhelimesta näkyy soittoja tiettyyn numeroon yli 20 realilla (!!), napsahtaa lasku nuorison itsensä maksettavaksi.. Mutta voiko äitin sakkotehtailua ja nuorison puhelinkuluja oikeestaan verrata?? Ja kuka ne kaikki loppujen lopuksi maksaa - perheen ainut palkansaaja tietysti..

Rahasta kun puhutaan, niin pitää esiin nostaa viime viikon keskustelunaihe täällä eli uuden konserttitalon rakentamiskustannukset. Konserttitaloa rakennetaan tänne Barraan, ja sen piti olla valmis vuoden 2004 lopussa. No ei ihan vielä oo... Rakentamisen aikana talon kustannusarvio on noussut 8-kertaiseksi alkuperäisestä ja on nyt n. 440 miljoonaa realia eli 200 miljoonaa euroa. Lehdessä tietysti nostettiin esiin erilaisia vertailukohteita siitä, mitä ko. rahalla olisi myös voinut tehdä, kuten rakentaa 5 sairaalaa, ratkaista Barran alueen jätevesien puhdistuksen (jäteveden puhdistamon rakentaminen on keskeytynyt konserttitalon takia) tai rakentaa 6 uutta kerrostalocondoa!! Muistan hämärästi, että Hesassakin käydään polemiikkia konserttitalon rakentamisesta, mutta ei se taida ihan tällaisissa mittasuhteissa.. Eikä sitä kai oo aloitettu vielä??

Ihmettely alkoi jo metrossa, millä matkusti myös osa sambaajista mitä merkillisemmissä asuissa. Osuimme metrolla ensin väärälle puolelle sambadromoa (sambakatu, jossa kulkue etenee), ja kierto omaan katsomoon kesti varmaan lähes tunnin. Matkalla näimme sambakouluja valmistautumassa esiintymiseen, sekä jos jonkin sortin yksityisyrittäjää myymässä melkein mitä vaan. Tunnelma oli tiivis ja eläväinen siis jo varsinaisen pääareenan ulkopuolella. Myös mustan pörssin lippukauppiaita oli liikkeellä, joskin näytti siltä, että osa heistä myi vain puolikkaita lippuja! Jokainen lippu, tai oikeastaan kaulassa roikkuva "sambapassi", sisälsi nimittäin kaksi korttia, jotka molemmat piti olla mukana sisään päästäkseen. Jos tätä ei olisi tiennyt, ja olisi hairahtunut ostamaan "vain puolet lipusta", olisi auttamatta tullut huijatuksi. No, onneksi meillä oli liput hankittuna jo ennalta!

Varsinaiseen katsomoon päästyä väentungos oli valtava, ja itse olimme auttamattomasti myöhässä saalistaaksemme hyvät istumapaikat... Paraatissa oli kuusi parasta sambakoulua, ja kun jokaiselle koululla oli 80 minuuttia aikaa omaan kulkueeseen, ei kyse ollut mistään nopeasta pikku keikasta. Itse asiassa meiltä jäi ensimmäinen ja viimeinen koulu näkemättä, ja silti vietimme katsomossa yli 6 tuntia - pääasiassa seisten! No kaikki oli ehdottomasti näkemisen arvoista! Itse asiassa ekan koulun ajan ainakin minä olin täysin mykistynyt - niin uskomattomia asuja, vaunuja, rakennelmia ja tanssijoita! Seuraavien aikana tuli jo katseltua vähän ympärillekin.. Käsiohjelmasta tavasimme kunkin sambakoulun teeman, ja joidenkin koulujen biisejä kykenimme jopa laulamaan yhdessä kymmentuhatpäisen yleisön kanssa.

Eri kouluilla oli paljon eri sambaryhmiä, joista kaikki eivät itse asiassa olleet läheskään ammattimaisia. Mutta siitä huolimatta värikkäät, yhtenäiset asusteet ja joukon määrä teki jokaisesta esityksestä näyttävän. Ihan tällainen tavallinen pulliainenkin voisi siis kouluun liittyä, ja kun kotimatkalla metrossa haastattelimme yhtä "tavallista pulliaista" hän kertoi aloittaneensa harjoittelun koululla lokakuussa, ja maksaneensa osallistumisesta (asusta) n. 800 realia (n. 300 euroa). Ja kokemus kuulemma kannatti!

No toisessa laidassa ovat sitten nämä ammattilaistanssijat, joiden tanssi on uskomatonta katsottavaa. Miten kenenkään lantio voi liikkua niin nopeaa tahtia?? Ja joukossa on sekä miehiä että naisia, monen ikäisiä. Itse asiassa yhden koulun "päätanssija" (tai yksi niistä) oli kuulemma 67-vuotias! Sambakouluilla on päätoimista henkilöstöä töissä vuoden ympäri, ne pyörittävät paitsi omia klubejaan, myös kouluja, päiväkoteja, liikeyrityksiä ja epäilyjen mukaan, valitettavasti, myös huumebisnestä. Ihmetystä meissäkin toki herätti kysymys, mitä tämä kaikki maksaa?!??! Ja kuka sen maksaa!?!? 

Summa summarum: Taas yksi mahtava "once in a lifetime -kokemus" takataskussa meillä jokaisella!

Muutamia kuvia reissultamme osoitteessa www.timppa1966.spaces.live.com. Sieltä löytyy muutenkin kuvia perheemme reissuilta, itse kun en ole saanut niitä tänne liiteltyä pelkkää laiskuuttani.

No joo. Katto tuli siis korjattua ja ukot poistuivat paikalta torstaina tyytyväisinä myhäillen. Voitte varmaan arvata miten tarina viikonlopun kovien sateiden jälkeen jatkuu: Katto vuotaa - joskin vähän eri kohdasta kuin aiemmin ;)

Valtavat sateet aiheuttivat läheisessä Itaipavan kylässä myös todellisen katastrofin, jota mekin jouduimme viime sunnuntaina todistamaan. Olimme nimittäin vuokranneet muutamaksi päiväksi ystävien talon vuorilta, ajatuksena paeta sambaa ja naapureiden bileitä ja viettää muutama päivä mahtavissa vuoristomaisemissa. Matkamme kuitenkin keskeytyi, kun viimeinen tienpätkä oli suljettu edellisöisten rankkasateiden vuoksi. Mehän emme tietenkään ensimmäistä tiesulkua uskoneet (kuten ei kovin moni muukaan), vaan ajelimme seuraavaan kylään, missä ymmärsimme osittain mistä oli kyse. Mutaa oli joka puolella, kylän läpi virtaava joki tulvi, rikkinäisiä huonekaluja ja yltä päältä kurassa kulkevia ihmisiä oli tien varsilla. Pian olikin pakko kääntyä takaisin päin ja uskoa, että lomamatkamme loppui siihen. Lopullisen tuhon suuruuden ymmärsimme vasta seuraavana aamuna päivän lehteä lukiessa: katastrofissa oli kuollut 9 ihmistä heidän jäätyä mutavyöryjen tai tulvivan joen alle ja toista tuhatta oli menettänyt vuoren rinteellä sijaiisevan kotinsa! Lehden mukaan joen pinta oli noussut kahden tunnin aikana viisi metriä ja vettä oli satanut puolessa tunnissa 135mm!! Uskomatonta ja järkyttävää. Meidän lomareissumme peruuntuminen oli siis loppujen lopuksi hyvinkin pieni harmi kaiken tuon rinnalla. Ja toisaalta - oli onni ettemme aloittaneet lomaamme jo lauantaina, mikä tarkoittaisi siis sitä, että olisimme edelleen motissa jossain vuorilla..

Lomaohjelmaa on siis yritetty kehitellä ihan kotinurkilla, ja leppoisastihan tämä menee näinkin. Lauantaina kävimme katsomassa pitkästä aikaa futista Maracanalla, ja meno oli mieletöntä - ja pelikin hyvä. Jopa meidän nuoret, joille jalkapallo ei ole mikään ykkösjuttu, olivat täysillä menossa mukana. Oli kuulemma jotenkin erilaista kuin se yksi ja ainut futispeli, jossa olivat aiemmin olleet - Tampereen Unitedin peli Tammelan stadionilla muutama vuosi sitten.... Sambaa menemme seuraamaan ensi viikonloppuna, kun kuusi parasta samba-koulua esiintyy vielä kerran ns. voittajien paraatissa. Luultavasti tunnelma on hieman rauhallisempi kuin varsinaisina "sambaöinä" - ja olivathan nuo liputkin vähän inhmillisemmän hintaisia!

Viimeksi kun olin yhteydessä vuokraemäntää, oli kyse siitä, että koko talosta loppui vesi, kun vesipumpun piuhat paloivat - luultavasti myrskyn ansiosta. No eihän tämä kiinnostanut rouvaa, vaan lasku koitui meidän maksettavaksi. Ja hänpä ilmoitti samassa puhelussa, ettei halua enää kuulla meistä mitään eikä vastaanottaa minun soittojani, koska "niistä tulee vaan stressiä ja mieskin on sairas ja rahaa ei oo.." Kun yritin nätisti kysyä, etteikö talon kunto kiinnosta heitä, hän ilmoitti, että talo ei ole heidän vaan meidän! Wau mikä logiikka - meinasi jo kiittää ja pyytää paperit ;) No nyt tässä kerään voimia soittaakseni tuosta hajonneesta videotykistä ja kyselläkseni niiden katonkorjaajien perään, joiden siis piti lopulta aloittaa viime keskiviikkona, mutta jotka siirsivät aloitusta tähän aamuun, mutta joita ei vieläkään näy.... Voi elämä - jotenkin tää on aika vaikeeta, vai??

Vuotava katto ja hajonnut pumppu ei oo olleet viime aikojen ainoita ongelmia. Pihan kastelujärjestelmä on tukkeutunut pahemmin ja pahemmin, ja tällä hetkellä kun pumpun aukaisee, tulvii vesi varaston lattian alta jostain putkesta ja halkeamasta pitkin lattioita. Ei siis käytetä sitä (mikä vuokraemännän mukaan onkin "ihan vaan ekstraa" tässä talossa, ja mikä tietysti meidän tarttee korjata, jos kerran halutaan sitä käyttää). Lisäksi sähköt menee harva se päivä, joskin se ei ole yksin meidän ongelma, vaan täällä hyvin yleistä. Katkos kestää viidestä minuutista viiteen tuntiin, mistä syystä kynttilät ja taskulamput on nykyään jatkuvassa valmiustilassa!

Asuminen talossa täällä on tosiaankin iso stressin aihe. Toki siinä on toinenkin puolensa, eli ainakin meidän perhe nauttii tilasta ja rauhasta. Silti voisin omasta puolestani suositella uusille Rioon muuttajille kerrostaloasumista kaikkine palveluineen hieman stressittömämpänä vaihtoehtona!

Pari muutakin kertaa syksyn mittaan on Suomi ylittänyt Globon uutiskynnyksen. Toinen kerta oli tietysti Tuusulan järkyttävät tapahtumat, joista taisi olla lähes sivun juttu kuvineen ja karttoineen. Myös koululla ja tuttavien kanssa aihe herätti keskustelua, tietysti. Kaikki, lehti mukaan lukien, päivittelivät poikkeuksetta sitä, miten Suomen tyyppisessä pienessä ja rauhallisessa "lintukodossa" voi tapahtua jotain tällaista. Ja samaa on varmaan Suomessakin ihmetelty. Nyt viimein meidän kai täytyy kohdata se, että olemme osa isoa maailmaan, sekä hyvässä että pahassa.

No se yksi uutisjuttu täällä oli - arvaatte ehkä - Kimin maailmanmestaruus. Tai sinänsä maailmanmestaruus ei ollut etusivulla, mutta sen sijaan etusivulla oli kuva Kimistä caipirinha-paukku kädessä ja jutun juoni oli se, että Kimi myöhästyi lennolta juhlittuaan niin railakkaasti ;) Paparazzit olivat tarkkaan seuranneet Kimin juhlintaa ja siirtyneet bileistä toiseen tämän perässä. Ja kaikki uutisoitiin jopa arvostetussa sanomalehdessä! Oli sisäsivuilla toki yksityiskohtia kisastakin, mutta "pääasia" oli painettu etusivulle.. Ennen kisaa oli myös pitkä juttu "Suomen jäämiehestä" lapsuudesta tähän päivään. Siinäkin tosin muistettiin mainita, että synttärinä (joka oli muistaakseni pari päivää ennen Sao Paulon kisaa) ei Kimi onnitteluja kaivannut, mutta drinkki kyllä maistui. First things first ja Suomi maailmankartalle!